Sunday 14 March 2010

Viktoriaanisuus 1: Sisusta kuin kuningatar Victoria konsanaan.

Tämä on minun ja New vogue Childrenin Caramean yhteistyöprojektin ensimmäinen postaus minun osaltani. Päätimme kumpikin esitellä jotakin historiallista aikakautta ja minulle lankesi viktoriaaninen aika. Tästä tulee kummankin kohdalla kolmen artikkelin sarja. Caramea esittelee rokokoota. Käykää tutustumassa myös hänen postaukseensa.

Viktoriaanisuus
Viktoriaanisuus syntyi 1800-luvun Englannissa ja on saanut nimensä kuningatar Viktorialta. Aikakausi oli toisaalta siveellinen ja toisaalta kaksinaismoraalia tukeva. Aikakausi tunnetaan tarkasta ja rajoittavasta etiketistään ja selkeästi määritellyistä sukupuolirooleista. Aikakauden tyyli oli runsasta ylellistä ja tuhlailevaa.
Viktoriaanista aikaa leimasi voimakas siirtomaa-ajattelu ja eksoottisten aineiden tuonti kävi halvemmaksi. Englannissa tee nousi kansan mielijuomaksi perinteisen oluen ylitse. Kun olet oikein viktoriaanisella tuulella, järjestä muodolliset teekutsut kynttilän valossa. Muista hämmästyttää vieraasi ylellisellä kattauksella ja useilla herkullisilla naposteltavilla. Muista ettei hieno lady hermostu mistään.
Kuningatar vuonna 1842: Franz Xavier Winterhalten
Viktoriaaninen sisustus
Viktoriaanisen sisutuksen voi katsoa jakautuvan kolmeen aikakauteen. Aikainen viktoriaaninen tyyli oli vielä melko yksinkertaista ja siinä näkyi vielä empirekauden selkeälinjaisuus ja antiikin ihannointi. Toinen kausi oli maskuliinisempi. Ajatelkaa Chesterfield-tyylisiä nahkasohvia ja kartanoiden tupakkahuoneita. Myöhäisviktoriaanen sisustus oli sen sijaan naisellista ja koristeellista. Useimmiten kun puhutaan viktoriaanisesta sisustuksesta, tarkoitetaan myöhäisviktoriaanista kautta.
Chesterfield-tyylinen huone.
Tunnelma ja värit
Viktoriaaninen sisustus on ylellistä, tummaa ja kertoo varakkuudesta. Huoneiden tuli näyttää täysiltä, sillä se oli merkki talon omistajan varakkuudesta. Huoneessa tuli olla mahdollisimman paljon ylellisiä, hyvällä maulla valittuja koriste-esineitä. Myös talouden naisten itse valmistamia tuotteita arvostettiin koska ne kertoivat arvon rouvan ja neitien olevan lahjakkaita. Lisäksi esiteltiin siirtomaista kalliilla tuotuja veistoksia, maljakoita ja sermejä.
Kirjailtuja tyynyjä ja
pitsiliina tuolilla

Värit olivat synkkiä, malvoja, viininpunaisia ja voimakkaita sinisiä. Puu oli tummaksi petsattua ja jotain erikoista lajiketta suoraan siirtomaista Nämä värit olivat edukseen ylellisissä materiaaleissa kuten sametissa ja brokadeissa joilla verhoiltiin kaikkea ikkunoista, huonekaluihin ja jopa seiniin.
Sohvan selkänojan koristeluja

Verhot olivat runsaasti poimutettuja ja toivat huoneeseen rikkaan tunnelman. Verhojen lisäksi tunnelman luonnissa auttoi muutenkin runsas kankaiden käyttö. Erilaiset viltit, peitot ja tyynyt kuorruttivat talon jokaisen istuimen tai vuoteen. Miesten huoneissa voitiin käyttää myös eksoottisten eläinten taljoja, varsinkin jos herra omistaja oli ne omin käsin metsästänyt matkoillaan siirtomaihin.
Viktoriaaninen huone.
Vinkkejä ja linkkejä
Runsaus: Unohda modernit opit yhdestä katseenkiinnittäjästä per huone. Viktoriaaninen sisustus on runsasta. Huoneessa tulee olla paljon huonekaluja, koriste-esineitä ja tauluja. Ei ollenkaan väärin laittaa olohuoneeseen kahta erillistä istuinryhmää.
Ylellisyys: Käytä ylellisiä materiaaleja kuten samettia, brokadia ja satiinia. Käytä niitä paljon. Verhoissa, päiväpeitoissa, tyynynpäällisissä, torkkupeitoissa ja missä ikinä keksitkään. Muista voimakkaat värit. Eritoten siniset, violetit ja tummanpunaiset olivat viktoriaanien mieleen. Etsi myös persialaismatto tai halvempi vaihtoehto joita kauppakeskukset ovat pullollaan. Oma mattoni on kiinalaistyylinen.

Koristeellisuus ja eksotiikka: Etsi erikoisia koriste-esineitä ja tauluja. Kiinalaiset maljakot, intialaiset kirjaillut tyynynpäälliset ja japanilaiset sermit ovat erityisen hienoja. Panosta maalauksiin. Viktoriaaninen aika suosi perhekuvia, maisemia ja eläinkuvia. Jos omistat kauniin teesetin, jätä se esille. Tee kuivakukka-asetelmia kiinalaisiin maljakoihisi. Rohkeimmat esittelevät täytettyjä elämiä (jotka tietenkin ostetaan käytettyinä.) Henkilökohtaisesti tahtoisin ainakin korpin.

Käsityöt: Jos et itse osaa kirjoa pöytäliinaa tai ristipistotyynyä niin turvaudu kirpputoriin. Useimmilta kirpputoreilta löytyy ainakin toisia. Valitse kukin tai eksoottisten eläinten kuvia tai hienojen naisten profiileja jos löydät ristipistotaulun. Jos taas olet lahjakas käsistäsi, kirjo sydämesi kyllyydestä. Kirjastosta löytyy mallioppaita ja käsityöliikkeistä voi ostaa valmiiksi kankaalle painettuja töitä jolloin sinun tarvitsee vain pistellä. Ja muista, ladyn kädet eivät koskaan ole tyhjät joten ota työsi mukaan tylsille junamatkoille, piknikeille ja ystävien luokse.

No comments:

Post a Comment